Oltiin parempia, mutta takkiin tuli...Kole35-Ahaateam 3-0

Lähdimme Kouvolaan seitsemän miehen voimin valmiina voittamaan Kole 35. Lumimyräkän saatellessa saavuimme pelipaikalle jokseenkin ajoissa, taas kerran. Pelipaikka oli ennestään tuttu Haanojan Haali. Peli alkoi tasaisesti, mutta kymmenen pisteen jälkeen alkoi eroa syntyä ja ikäväksemme isäntien hyväksi.

Perpele, voittaa piti, mutta hävittiin... Ahaa-Mulligaanit 2-3

Alku oli meiltä hyvä. Pelasimme rentoa peliä ja se sujuikin mallikkaasti. Rentous olisi vaan pitänyt säilyttää loppuun asti. Alussa meillä oli hyvä syöttö, jolla saimme vastustajan hyökkäyspelin rikki ja torjunta hoiti loput. Viimeistään puolustus hoiti pallon peliin ja vastaavasti vastustaja sortui virheisiin.

Kevätkierros alkoi vierasottelulla Kole 3 - Ahaateam

Otteluun lähdettiin lopulta seitsemän pelaajan voimin. Edellispäivänä näytti siltä, että miehiä lähtee vain kolme. Itsekin lähdin mukaan vajaakuntoisena, mutta kuitenkin intoa täynnä. Peli kuitenkin lähti kulkemaan oikeastaan yllättävänkin hyvin ja johdimme ensimmäistä erää lopussa jo kuuden pisteen erolla 18-24, kun syöttämään asteli vastustajan Simo, joka oli yksin muuttaa ensimmäisen erän voittajan.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Syyskierros pelattu vaihtelevalla menestyksellä. Otteluselostus viimeisestä pelistä puuttuu, koska olen itse jäävi sitä kirjoittamaan. Yritin näes väen vängällä saada meille tappion aikaiseksi, joten aika vähän mitään hyvää on kerrottavaa oman pelini hajotessa täysin. Onneksi joukkueen muut pelaajat pystyivät hoitamaan voiton kotiin kaikesta huolimatta.

Kolmas kotipeli Ahaateam - Elimäen Vauhti...

KuvaElimäen Vauhti on perinteisesti ollut Ahaateamille voittamaton vastus ainakin seiskaliikassa. Tällä kertaa olimme valmistautuneet kohtuullisen hyvin ja olimme voitonvarmoja heti pelin alkaessa. No kaikkihan tietää miten siinä käy.

Seiska liikaa Mylsä - Ahaateam, Sippolassa...

Pelipaikka: Sippolan lentopalloareena (kenkälaatikko) ehkä maailman pienin sali jossa on "täysimittainen" kenttä, ihan ei osu käsi kattoon hyökkäyksessä, muttei paljon muutakaan. Olimme liikkeellä ensimmäistä kertaa täydellä miehityksellä eli mukana oli kuusi pelaajaa. Osa oli tietenkin ensimmäistä kertaa mukana Sippolassa, koska siellä aiemmin käyneet jo vähän vierastavat paikkaa ja syystäkin.

Julkaise syötteitä