11.11. Lukko-Ylöjärven Pallo  3–1 (25–22, 22–25, 25–12, 25–23)
Kaivannon Casanovana tunnettu Pentti Nieminen livahti pitkästä aikaa Paelkaene Gardenin tunnelmalliseen katsomoon.
Pahasti tossun alle jäänyt viiksivallu pystyi uunottamaan emäntäänsä sen verran, että sai perjantai-illaksi muutaman tunnin vapaahetken.
Casanova istuutui tutun itsevarmasti katsomon keskelle ja vilkuili toiveikkaasti ympärilleen.
– Pakko sanoa, etteivät nämä nuoret pojanklopit vedä naisia peleihin. Toista oli silloin, kun minä, Vikströmin Tomi, Viitasen Pekka ja Perkiön Jari pelattiin. Silloin rouvia tuli katsomoon Hauholta asti, Nieminen muisteli kaiheasti.

4.11. Pirkkalan Viri-Lukko  3–1 (22–25, 25–17, 25–18, 25–14)
Paljon kokeneelle Lukon lentopallojoukkueelle sattui omituinen oikosulku.
Maineikkaan pälkäneläisryhmän piti lähteä Pirkkalaan tappelemaan jokaisesta pallosta, mutta sen sijaan pelaajat pitivät kentällä jokasyksyisen hiljentymishetken.
Ilmeisesti valmentaja Petri Hildén oli kiireissään sekoittanut pelin ja hartaustilaisuuden ajankohdat.
Hartaustilaisuus on joukkueen ohjelmassa vasta lähempänä joulua.

28.10. Lukko-Parolan Lento-64  3–1 (25–16, 25–20, 18–25, 28–26)
Ei voi olla totta...
Paelkaene Gardenin kansoittanut yleisö ei tahtonut uskoa silmiänsä nähtyään korkeatasoisen kolmossarjakamppailun ratkaisupisteen.
Voittosinetti tuli nimittäin – uskokaa tai älkää – Ville Risuaita-Mattilan torjunnalla.
– Kukaan ei ole osunut noihin käsiin vuosikausiin. Ei harjoituksissa eikä varsinkaan peleissä, keskiseisoja Kimmo Letku-Lehtelä päivitteli katsomossa.
– Taisi olla ensimmäinen torjuntapiste neljään kauteen, toinen sentteri Marko Pontikka-Pajunen säesti.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on toimia tiivistelmänä niistä periaatteista, jotka ohjaavat lentopalloilijaa oppimisen ja kehittymisestä tiellä. Laadimme sen yhdessä Pertti Honkasen kanssa, ja juttu ilmestyy pienemmissä osissa myös lentopalloliiton sivuilla... Luettavaa on useampi sivu, mutta ne antavat toivottavasti hyvän kuvan liikkumisesta, harjoittelusta ja kehittymisestä.

Katsoessa tämän syksyn arvokisoja nousivat vanhat sanonnat kärsivällisyydestä mieleeni. Tai no, kärsivällisyydestä tai sen puutteesta... Arvioimme ottelun lopputulosta usein vain sen perusteella, mitä edellisessä pallossa tai erässä on tapahtunut. Sama koskee seurajoukkueita ja jopa kokonaisia liigakausia: ”Olet juuri niin hyvä kuin viimeinen ottelusi” sanoo vanhan sananparsi, ja osuu aivan oikeaan. Etenkään satunnaiset seuraajat eivät tyypillisesti ajattele urheilua yhtään tätä hetkeä pidemmälle tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Sama kärsimättömyys pätee vaihtelevasti kuitenkin meihin kaikkiin, sillä taipumus siihen on osa ihmisyyttä.

Hiljattain päättyneet lentopallon ja koripallon arvokisat kiinnostivat suomalaisia enemmän kuin aikoihin, ja tämä näkyi mediassa ilahduttavasti. Parantamisen varaa uutisoinnissa on edelleen, mutta nykyinenkin kiinnostus osoittaa, että Suomi välittää 2010-luvulla myös lentopallosta. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että osa meistä elää yhä 1980-lukua, jolloin harrastajamäärät olivat pilvissä ja lajin suosio taattu. Enää näin ei ole, vaikka suomalaiset fanit upeasti kannustivatkin omiaan paikan päällä. Ohessa joitakin huomioita EM-kisoista, urheilusta, ja Suomen lentopallosta ylipäätään.

Koulut ovat alkaneet ja lentopalloharjoitukset pyörähtäneet käyntiin. On siis kenties hyödyksi palauttaan mieliin joitakin perusasioita... Toivottavasti oheisesta muistilistasta on apua kautensa aloittaneille ympäri Suomen. Se on laadittu yhteistuumin lentopalloliiton valmennuspäällikön Pertti ”Pläki” Honkasen kanssa, ja sisältää suuren osan blogissa esitellyistä harjoittelun perusteista.


Miksi pelaamme lentopalloa? Tietenkin siksi, että se tuottaa meille iloa. Pelaaminen, motivaatio ja kilpaileminen eivät kuitenkaan ole helppoja aiheita. Kirjoituksen tarkoitus onkin tuoda valoa väärinymmärryksiin.

Lapsuus, Virtaus ja Onnellisuus

Somewhere behind the athlete you've become, and the hours of practice, and the coaches who have pushed you, is a little girl, who fell in love with the game and never looked back... Play for her.

 - Mia Hamm

Juttu saattaa vaikuttaa pitkältä, mutta on oikeastaan kaikista nopein lukea. Alun tekstiosan jälkeen loppu on vain lista lähteistä, joita voit hyödyntää mielesi mukaan.  Kolme ”uutta” oppimistapaa ehdimme jo käsitellä; ja tämä neljäs kertoo valmentajan omaehtoisesta opiskelusta. Vanha kunnon lukeminen on nykyisin aika aliarvostettua. Kuitenkin sitä voi tehdä kuka tahansa oikeastaan missä tahansa. Mark Twain sanoi  ”I have never let school interfere with my education” tarkoittaen, että ihmisen tulee koulun lisäksi kouluttautua myös (ja etenkin) sen ulkopuolella.

Tämänkertainen juttumme keskittyy yksinkertaiseen kysymykseen: ”Mikä on paras tapa kehittyä valmentajana?” Lyhyt vastaus kuuluu tietenkin: Valmentamalla. Pidempi vastaus sisältää kuitenkin muutakin kuin ne tyypilliset keinot; eli valmentamisen, oman pelaajauran ja valmennuskurssit. Jaan tämän blogin kolmeen (ensi viikko mukaan lukien neljään) vähemmän tuttuun mahdollisuuteen kehittyä.