Nastola Beach turnaus 24.7.2010

KuvaAhaateamin perinteisesti järjestämä Nastola Beach pelattiin lauantaina 24.7 ties monennenko kerran. Tällä kertaa lämpötila oli aiempiin päiviin verraten aika kolea vain noin 15 astetta. Liekö koleus vai lievä vesisade aamupäivällä syynä siihen, ettei naisten kolmesta ilmoittautuneesta joukkueesta yhtäkään ilmaantunut paikalle. (sokeria, luulee sulavansa) B-)

Turnauksen osanottajamäärä muutenkin puolittui viimevuotisesta johtuen useista päällekkäisyyksistä, joita oli samana viikonloppuna.

Yhdistämällä Miesten kilpasarja ja miesten +40 sarja saatiin kuitenkin riittävästi pelejä kaikille loistavissa olosuhteissa, ei aurinko häikäissyt, ei pöly lentänyt eikä tullut liian kuuma. Vaikka yhdistetty sarja pelattiinkin sarjojen tulokset pidettiin erillään eli tappio toisen sarjan joukkuetta vastaan ei vaikuttanut oman sarjan sijoitukseen.

KuvaHarrastesarjan joukkueet pelasivat kaksinkertaisen sarjan ja äänekkäästä kannustuksesta päätellen sangen onnistuneesti. Sarjaan osallistuneilla oli pelaamisen lisäksi huumori mukana kaikessa mitä he tekivät ja sitä oli hieno katsoa. Paikat pysyivä siisteinä ja se maksettiin mitä kiroiltiinkin. Varustuskin oli joukkueilla turnauksen ja sarjan hengen mukainen.

Kiitos kaikille osallistuneille ja ensi vuonna uudelleen!

Tuloksia: