Nastola lehti N:o 55 sivu 12 Torstaina, heinäkuun 14 1994 alaosa

Nastolalaiset voittivat Suomen Ladun lentiksen kansallisen kilpasarjan

Nastolalainen harrasteliikuntaseura A-HAA Team voitti lentopallon miesten kilpasarjan Suomen Ladun kansallisilla kesäpäivillä Torniossa heinäkuun alkupäivinä, Nastolalaiset pelasivat sekajoukkueella: naisvahvistuksena oli mukana Riitta Tokoi, joka seuralähteiden mukaan torjui finaaliottelussa Jyväskylältä uskon pois, ja olisi ansairmut turnauksen parhaan pelaajan tittelin, jos sellainen olisi jaettu.
Nastolalaiset olivat toista kertaa mukana kisoissa, joissa kilvoitellaan lentopallon lisäksi myös muissa Suomen Ladun toimintaan kuuluvissa lajeissa kuten kyykässä, vaelluksessa, suunnistuksessa ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös retkikokkauksessa.

Yhteinen peli haetaan ensiottelussa

A-HAA Teamin kilpasarjajoukkue voitti finaalissa vastustajansa Jyväskylän ladun, viime vuoden kakkosen 2-0 (15-5, 15-2). Vitsikkäintä nastolalaisten voitontiessä oli se, että ensimmäisessä ottelussaan he hävisivät tulevalle finaali vastustajalle yhtä murskaavin lukemin (15-9, 15-5) kuin pari päivää myöhemmin Voittivat.
- Olemme joukkue, jonka jäsenet pelaavat muutoin, jopa korttelisarjassa eri porukoissa. Ensimmäisessä ottelussa haetaan aina yhteistä peliä. Tietysti avausottelussa on myös oma jännityksensä, kertoo seuran varapuheenjohtaja Esa Kervinen.
Joukkue pelasi kaiken kaikkiaan viisi ottelua, joista tuli neljä voittoa ensimmäisen ottelun tappion lisäksi.
Kilpasarjan viime vuotisesta kärjestä oli poissa voittaja, Kouvolan Latu. Kilpailijoiden puuttumisella ei voi kuitenkaan selittää kaikkea. Myös Nastolasta oli mukana viime vuotista kovempi joukkue. Esa Kervinen ja Matti Kantelinen olivat mukana viimevuotisista, uusia olivat Riitta Tokoi, Petteri Lahtinen, Markku Moijanen sekä Antti ja Markku Mäkinen.






A-HAA Teamin voittoisan joukkueen taival Torniossa Suomen Ladun kesäkisoissa alkoi omituisesti tappiolla myöhemmin toiseksi jääneelle finaalivastustajalle.

Yksikin harrastaja tuo uuden lajin

Nastolalla oli joukkue myäs lentopallon harrastussarjassa. Joukkue ylti tavoitteeseensa, vaikka sijoitus läytyikin sarjan hänniltä. Tavoitteena oli nimittäin voittaa yksi erä ja näin tapahtui. Esa Kervinen kertoo, että ensi vuonna tavoite on himpun kovempi: voittaa yksi peli.
Harraste- ja kilpasarja erotetaan niin, että jos joukkueessa on yksikin joka pelaa muissa porukoissa nelossarjassa tai sitä ylempänä, kuuluu joukkue kilpasarjaan.
Ensi vuonna Nurmeksessa järjestettävien kesäpäivien lentiskisaan lähtee Nastolasta todennäköisesti myös naisjoukkue.
Myös muihin lajeihin kuin lentikseen voitaisiin osallistua, jos olisi harrastajia. Esimerkiksi kyykkää on A-HAA Teamin sisällä harkittu.
-Kaikki on harrastajista kiinni. Seuran periaate on, että jos löytyy yksikin uuden lajin harrastaja voidaan kasata lajin toiminta seuran puitteissa. Seuraan taas pääsee liittymällä, valistaa Esa Kervinen.

Coach Purses Outlet was

Coach Purses Outlet was founded in Manhattan, New York in 1941, at a loft in the family workshop. Now Cheap Coach Handbags has become the oldest and most successful leather products companies. The Coach Outlet Online which is popular and charming. Here you can find the most affordable Fashion Cheap Coach Bags Coach Factory while high quality can be guaranteed. When it originated, Coach Outlet was called Manhattan Leather Bags. Now Coach Outlet Store Online has become one of the most famous fashion brands in the world. Coach Outlet Online, American classic leather brand, features in a concise, durable style to louis vuitton purses win consumers. All the Coach Outlet are free of the shipping fee. If you like Coach Canada Handbags, we can be your best choice because we can give you Coach Outlet Online with high quality. Also, our Coach Handbags Outlet are with high quality, which means you will be satisfied with the shopping experience in our online store. Buy Cheap Coach Purses, choose our Coach Outlet Canada! The shoulder bag in top zipper-closure is very safe and convenient. It is bold to use patch style design. Most of ladies love it. Coach Factory Outlet offer authentic quality Cheap Coach Shoulder Bags. Coach embossed logo in front of the bag. We collected a large of fashion and luxury bags, the latest design, the first global round, led the fashion of a new direction. Coach Outlet Online! Can not miss them! OurCoach Outlet are made with superior craftsmanship, truly reflects the image of buses that is so well loved by all fashionistas. The famous line louis vuitton handbags is without question the quality of a leader brand. Coach Factory Outlet offer Unbeatable quality for Unbeatable price for all our Coach Products.

Kiitos jakamista. Juuri

Kiitos jakamista. Juuri lukematilassa mielenkiintoisen sivuston sinun mahtava kiinnostavaa tietoa aiheesta. Arvostan sinun ajatellut sitä. Se on todella paljon hyötyä kaikille etenkin minulle, koska haluan saada tietoa kaikenlaista. Nyt haluan vain sanoa, että kuvataan mielessä on niin mukava ja helposti ymmärrettävä siten, arvostan, rakastan sitä ja haluavat käydä uudelleen lähiaikoina. Kiitoksia jälleen.

 

levitra l term life insurance l body jewelry