Seiskaliikan kärkiottelu Ahaateam - Kole 35

KuvaKuten etukäteen tiedettiin jo aiempien vuosien perusteella saimme vastaamme ehkä seiskaliikan kovinta kärkeä kun vieraaksemme saapui Kole 35 Kouvolasta. Ottelun alku sujui kohtalaisen hyvin, saimme syötöillä vastustajan hyökkäyksen rikki ja peli pysyi tasaisena loppuhetkille asti Ahaateamin voittaessa ensimmäisen erän 25-23. Toiseen erään tuli kuitenkin aivan uudet sävelet, vastustaja otti komennon heti alusta kovilla ja tarkoilla syötöillään ja vastaanottomme ontuessa pelattiin  niin sanotusti yhtämaalia. Kole vei toisen erän murskaavasti 12-25. Toiseen erään mietimme uusia keinoja vastustajan voittamiseksi, mutta miettimiseksi jäi ja takkiin tuli 13-25. Näissä kahdessa erässä korostui syötönvastaanotto ja passipelin puutteet harvinaisen hyvin, hyvistäkin nostoista passi lipsui eikä saatu tarvittavaa tehoa Kolen kaatamiseen.

KuvaNeljäs erä varmaan tuntui jo Pakkopullalta Kolelle, mutta niin vain kävi, että saimme rivit koottua ja vastustajan peliä sekoitettua hyvillä puolustuksilla ja torjunnoilla siinä määrin, että voitto erästä heltisi 25-19 ja veimme pelin viidenteen erään. Kole oli päättänyt voittaa viidennen erän jälleen samoilla lääkkeillä kun olivat voittaneet aiemmin. Peli sujui heidän käsikirjoituksensa mukaan aina tilanteeseen 8-14 asti. Saadessamme syöttövuoron laitoimme kaikki peliin ja tulostakin syntyi, Kolen vastaanotto jäi usein irti ja meidän torjuntamme hoiti loput ja nekin hyökkäykset mitkä tulivat torjunnan ohi loistavasti pelannut liberomme (Marko) pelasti pelattavaksi ja hyökkäys hoiti pisteen kotiin. Nousimme aina tasoihin 14-14 ja 15-15 mutta valitettavasti niukasti häviten lopulta 15-17 ja koko ottelun 2-3. Pelissä oli hyvä alku ja loppu vaikkei se aivan voittoon asti riittänyt. Parasta peliä esitti kotijoukkueen libero olemalla kentän parhaimmistoa myös huonoissa erissä.

nice :)

Kiitos jakamista. Juuri lukematilassa mielenkiintoisen sivuston sinun mahtava kiinnostavaa tietoa aiheesta. Arvostan sinun ajatellut sitä. Se on todella paljon hyötyä kaikille etenkin minulle, koska haluan saada tietoa kaikenlaista. Nyt haluan vain sanoa, että kuvataan mielessä on niin mukava ja helposti ymmärrettävä siten, arvostan, rakastan sitä ja haluavat käydä uudelleen lähiaikoina. Kiitoksia jälleen. a+ certification